KSSK:n agilityn koulutusohjaajat opissa Niinu Agility Sportilla
21.10.2024
Me KSSK:n agilityn viikkoryhmien koulutusohjaajat kävimme isolla porukalla Niinu Agility Sportilla hakemassa lisää oppia itselle sekä treenaajina, että koulutusohjaajina.
Meillä on ihan mahtava yhteishenki ja saimme aikaan hyviä keskusteluja seuran agilitykoulutustoiminnan kehittämiseksi.
Päivään sisältyi tekniikkatreeniä ja ratatreeniä, sisältöinä mm. radanlukutaidot, linjat ja erilaiset ohjaukset. Lisäksi tehtävänä oli pienryhmittäin suunnitella vuosikelloa monipuolisesti eri näkökulmista
Kiitos kaikille osallistuneille seuramme koulutusohjaajille. Meillä on jo laajasti osaamista ja hyvän yhteishengen lisäksi oli ilo kuulla keskusteluista, että kouluttamista ja seuran toimintaa halutaan todellakin kehittää kaiken aikaa lisää.
Yhdessä ollaan enemmän!
